Tuomas on TKK:n kasvatti ja ison linjan rakennusalan ammattilainen. Hän on tutkinut ja kehittänyt rakennusalaa yli 16 vuotta laidasta laitaan: Tuomas on mm. kirjoittanut kirjoja ja oppaita, tehnyt RATU-tutkimusta, valvonut Indepron vaativia kohteita, kehittänyt kustannuslaskentaohjelmia, kouluttanut, johtanut pientaloprojekteja, toiminut vastaavana työnjohtajana ja valvojana rakennustyömailla ja lista jatkuu edelleen. Tuomas todellakin tietää, mistä puhuu, kun puhutaan rakentamisesta. Pitkän CV:n lisäksi Tuomas on saakelin hyvä tyyppi.
Tuomas Palolahti 3.9.2020 15:15:05
Urakkalaskenta on ammattitaitoa ja kokemusta vaativa työ. Rakennushankkeessa laskentaa tehdään monessa vaiheessa ja samaa osaurakkaa voidaan laskea lukuisia kertoja tilaajan, pääurakoitsijan ja varsinaisen työn toteuttajan toimesta. Mutta voisiko prosessi olla …
Lue blogi →Tuomas Palolahti 9.4.2020 7:30:00
Edellisessä blogissani (Kustannuslaskenta hankkeen tietolähteenä?) käsittelin tuotantoa tukevaa kustannuslaskentaa. Konsulttimme Timo Taiponen käsitteli omassa blogissaan aihetta laajemmin mallihankkeiden näkökulmasta. Ajatus kustannuslaskennan käyttämisestä työn suunnittelussa ei ole jättänyt minua rauhaan ja …
Lue blogi →Tuomas Palolahti 22.11.2019 11:50:09
Rakentamistalouden Professori Kiiras tokaisi aikoinaan, että on helppo tutkia kun tietää lopputuloksen. Sama pätee rakentamiseen, on helppo rakentaa kun tietää lopputuloksen. Maali ei vain saa olla liian kaukana, ei riitä, …
Lue blogi →Tuomas Palolahti 10.5.2019 12:08:00
TUOTTAVUUS YKSIN ON LAIHA LOHTU Duunarin työtahtia ei saada kovin paljoa kiristettyä, vaikka kuinka makeaa porkkanaa nenän edessä roikotetaan. Toisaalta ei porkkana auta, jos ei ole mestaa, jossa ammattimies pääsee …
Lue blogi →Tältä sivulta löydät asiantuntijamme kirjoittamia blogeja rakennusalan ajankohtaisista aiheista, haasteista ja ratkaisuista. Tiedontäyteisiä lukuhetkiä!
Tocoman Oy
Helsinki
Duetto Park
Läkkisepäntie 23
00620 Helsinki
Vaihde: 020 742 0200
Tietosuojailmoitus
Olemme osa Admicom-konsernia!
Turku
Hansa Center
Puutarhakatu 45 B
20100 Turku
Vaihde: 020 742 0200
Myynti: Ota yhteyttä
Palvelut: Ota yhteyttä
Tuki: Ota yhteyttä
Laskutus
laskutus(at)tocoman.com
Verkkolaskuosoite: 003707531613
Operaattori: Pagero
Operaattoritunnus: 003723609900 tai PAGERO
PDF-laskut tulee lähettää osoitteeseen admicom@xbs-salo.com.
PDF-laskussa tulee olla nämä paperilaskun osoitetiedot:
Tocoman Oy
OVT 003707531613
PL 908
02066 DOCUSCAN